Kommentti kirja-arviosta

 

                                Sofi Oksanen upottaa lukijan syvälle vallankäytön maailmaan

http://kirjanurkkaus.blogspot.com/2009/03/sofi-oksanen-stalinin-lehmat.html

SOFI OKSANEN: STALININ LEHMÄT

8.3.2009

 

Sofi Oksasen esikoisromaani Stalinin lehmät (2003) käsittelee pitkälti samoja teemoja kuin äskettäin ilmestynyt, palkittu Puhdistus (2008). Tarkastelun aiheena on jälleen Viron lähihistoria - Neuvostoajan kyydityksistä piileskeleviin metsäveljiin ja pula-ajan korvikekahviin ovat selvästi muhineet kirjailijan päässä jo useita vuosia. Näiltä osin Stalinin lehmät on kuin varhaisempi versio Puhdistuksesta, mutta vielä hieman sekava ja hiomaton. Liian monta yksityiskohtaa, liian monta kohtaloa yritetään selittää mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi. Romaani ei myöskään yllä syvyydessä tai moniulotteisuudessa samalla tasolle kuin Puhdistus.

Mielestäni romaanin aiheet olivat hyvin kiinnostavat. Viron ja Neuvostoliiton lähihistoria koskettaa minua monella tavalla; sukuni tulee samoilta alueilta sekä maiden tapahtumat vaikuttavat myös Suomeen naapurimaana. Kirjailija tosiaan vaikutti tietävän aiheesta todella paljon ja usein lukiessa tuntui siltä, että kädessä olisi tietokirja eikä romaani. Kirja hyppii ajassa paljon; päähenkilö Annan lapsuudenmuistoista opiskeluaikaisiin vastoinkäymisiin, mutta samalla myös Annan äidin sekä isoäidin kokemuksiin Neuvosto-Virossa. Mielestäni nämä kolme tarinaa täydensivät toisiaan kohtaloiden selittämisen sijaan, mutta ymmärrän hyvin myös arvostelijan näkökulman. Monesti henkilöitä oli liikaa ja varsinkin kirjan loppupuolella tarinat menivät helposti sekaisin.

Stalinin lehmät käyttää lähes samaa jaksottunutta, ajassa ja paikassa hyppelevää kerrontatyyliä kuin Puhdistuskin. Neuvosto-Viron 1970-luvulle pääosin sijoittuvat osiot vuorottelevat nykyajan Suomeen sijoittuvien jaksojen kanssa. Varhaisempi kertomus keskittyy Viron oloihin lähinnä Katariina-nimisen naisen ja hänen perheensä kautta. Katariina oppii varhain häpeämään virolaista identiteettiään mennessään naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Suomessa heille syntyy tytär, Anna, jolle äiti opettaa jo varhain vaikenemisen taidon. Keneenkään ei voi luottaa, koska neuvostomielisiä vakoojia ja virolaisnaisten huorittelijoita on kaikkialla. Viron ja Suomen kulttuurit eivät onnistu kohtaamaan toisiaan ongelmitta kummassakaan maassa. Virolaisia naisia halveksutaan Suomessa ja suomalaisille turisteille nauretaan Tallinnassa.

Virolaisuuden häpeämisen kuvailu kirjassa oli todella vahvaa. Pelot ja tunteet soivat värikkäästi romaanin sivuilla ja niiden mukana pystyi elämään. Kun Katariina muutti suomeen, häntä varoitettiin keskustelemasta muiden Suomessa asuvien Virolaisten kanssa. Muutamana päivänä hänelle soitti maheaääninen virolainen nainen ja pyysi kahville. Nainen oli Annan parhaan ystävän äiti, eli todella lähellä Katariinan sisäpiiriä. Kirja kuvasi täten hyvin KGB:n vaikutusvaltaa myös Suomessa, sillä Neuvostoliitto teki kaikkensa saadakseen tietää neuvostovastaisesta ajattelusta ja käytöksestä.

Annan kasvutarinaa seurataan ensimmäisessä persoonassa hänen näkökulmastaan. Hänen elämäänsä dominoi varhaisesta iästä lähtien bulimia, josta kukaan - ei edes oma perhe - saa tietää. Anna itse tuntuu elävän syömishäiriönsä kanssa jonkinlaisessa henkilökohtaisessa symbioosissa. Hän kontrolloi ja sortaa syömisellä omaa kehoaan ja painoaan.

Mielestäni kirjassa on suurena teemana valta— ja sen käyttö. Ulkoista valtaa käyttää Neuvostoliitto kontrolloidessaan kansalaisia eri tavoin, kuten esimerkiksi Stalinin listan, KGB:n sekä informaatioon vaikuttamisen avulla. Sisäistä valtaa käyttää Anna omaa kehoaan ja mieltään kohden syömishäiriön kontrolloimana. Symbioosi on mielestäni osuva vertaus, sillä kirjassa Anna tuntuu hyväksyvän syömishäiriönsä osana itseään arvostaen sen tuottamaa ’kauneutta’. Annalla ja syömishäiriöllä oli vuorovaikutussuhde, josta molemmat osapuolet hyötyivät.

Syömishäiriöisen ihmisen ajatuksista, tunteista ja motiiveista kertovat jaksot ovatkin romaanin ehkä parhainta antia. Ostoslistojen tekeminen, ruokien jakaminen ns. turva- ja vaararuokiin (mitä saa syödä kohtuudella vs. mikä johtaa väistämättä ahmimis- ja oksentamissessioon), kalorimäärien ulkoa opettelu ja kalkkitablettien napsiminen on kuvattu realistisen oloisesti, sen kummemmin asiaa kaunistelematta.

Kirjassa kuvattiin syömishäiriötä yllättävän raa’asti. Karuja yksityiskohtia ei jätetty pois, ja monelle romaani on varmasti ensikatsaus sairauden synkkiin syövereihin. Mittanauhan ja hammasharjan kantaminen käsilaukussa muodostui arjeksi Annalle. Mielestäni syömishäiriöstä kertovat jaksot eivät kuitenkaan olleet romaanin parhainta antia; mielenkiintoni keskittyi Neuvosto-Viroon ja romaanin historiallisiin aspekteihin enemmän. Painon kanssa taistelleelle nuorelle syömishäiriökappaleet voivat olla hyvin ahdistavia, joten löysin itseni usein viivyttelemässä kirjan lukemista näin vakavien aiheiden vuoksi. Tämä kuitenkin kertoo kirjan laadusta; taito kuvata sairautta niin, että se hyppää kirjan sivuilta ja herää henkiin, on tärkeä. Tekstin aitous oli hyvin koskettavaa. Kirja myös kuvasi onnistuneesti sairauden sulautumisen jokapäiväiseen arkeen.

Sen sijaan moni kirjan henkilöistä jää hyvin yksiulotteiseksi. Annan kautta tutustumme hänen kumppaneihinsa, sukupuolettomiin lempinimien takana piileskeleviin henkilöihin, Hukkaan, Vileniin ja Pikkupeikkoon. He jäävät kuitenkin lukijalle etäisiksi eikä heistä oikein jaksa kiinnostuakaan. Tämä taas toisaalta ehkä peilaa Annan omaa maailmaa: hän ei päästä muita liian lähelle itseään, koska hänellä on ja voi olla vain yksi rakastaja, bulimia, josta tulee hänen Herransa, jota hän palvoo ja tottelee.

Olen täysin samaa mieltä arvostelijan kanssa! Annan kumppanit jäävät yksiulotteisiksi, ja se on hyvä asia. Annan elämässä ei ole tilaa muille relevanteille hahmoille, ainoastaan bulimialle. Syömishäiriön kuvaus henkilönä on todella kiinnostava. Sairaus saa kokonaan uuden olomuodon Herrana; rakastajana, kumppanina, valtahahmona. Tämä vahvistaa Annan ja sairauden välistä symbioosia, jossa molemmat osapuolet hyötyvät. Sairautta kohdellaan juuri yksilönä, käsitteenä, jolla on tietoisuus, tarpeet sekä halut. Anna tekee selkeästi kaikkensa täyttääkseen nämä halut.